voi tätä kipua. enkä takoita nyt henkistä! tänään alkaa jo vähän helpottamaan mutta eilen vasta sattuikin. kolmen päivän sairaslomalla olen nyt. selkä ja vatsa ihan tulessa. ja alavatsassa seisoessani sellainen tunne et joku painais alaspäin. tulee myöskin ihme kouristuksia jotka vetävät mut sängynpohjalle, istuminen tai seisominen vain pahentavat asiaa :/ vimme kierrossa, jossa siis clomeja otin 1/pvä niin oli myöskin tavallista kauheammat kuukautiskivut. mutta tähän verattuna ne ei olleet mitään. eilinen ilta meni itkiessä, enemmän sen fyysisen kivun takia. 

nyt tuntuu, etten halua ottaa clomeja enää. en kestä pettymyksiä. en siedä tätä fyysistä kipua. tiedän, että hoitomme ovat vielä alkutaipaleella ja moni on kokenut jo paljon enemmän pettymyksiä ja kivuliaita hoitoja. mutta silti. onko näin tarkoitettu, ettei meille tule lapsia? onko siinä sitten mitään järkeä koittaa niitä väkisin saada aikaan? en tiedä. mies toppuuttelee ja "kyllä se siitä" ja "kyllä se vielä tärppää" ja "ei nyt vielä luovuteta". tiedän hänen tarkoittavan hyvää mutta silti kiukuttaa! hänellä ei ole mitään käsitystä miltä musta tuntuu kun käytän hormoneja, kärsin niiden sivuoireista ja jälkioireista! koko tämä touhu tuntuu niin turhalta. 

olimme ihan varmoja, että viime kierrossa tärppäisi. suunniteltiin jo miten jouluaattona kerrottaisiin läheisille, silloin olisi viikkoja ollut 8 ja olisimme jo voineet kertoa. ikävät uutiset olisimme nekin sitten sille porukalle voineet kertoa.

toisin kävi. ei elämä mene suunnitelmien mukaan, ei yhtään. kaiken tämän surkeuden keskellä olen vielä lihonnutkin. johtunee osin siitäkin että tupakanpoltto on loppunut ja ruoka maistuu paremmalle. nyt pelkäänkin että sorrun polttamaan uudelleen, nyt kun ei ole mitään syytä lopettaa...