tänään kp 9.

Lääkäri määräsi kokeiltavaksi seuraavaan kiertoon puregonia. itsensä pistäminen jännittää hirveästi! sain kyllä hyvät ohjeet hoitajalta ja puregon kynä näyttää aivan insuliini kynältä (jota siis käytän työssäni päivittäin). mutta on se itsensä pistäminen silti eri asia!

yllätykseksi lääkäri teki myös aukiolotutkimuksen. toimenpide oli valtavan kivulias! meinasin pyörtyä vaikka makasinkin tutkimuspöydällä! onko se oikeasti noin kivuliasta, vai voiko asiaan vaikuttaa se että hoitaja opiskelija oli mukana tässä? en tiedä. mutta hirveää oli ja tuntui kuin se olisi jatkunut ainakin puoli tuntia. tuntui samalta kuin pahimmat menkkakipuni. mutta hyvä että tuo tehtiin, selvisi meinaan että vasen puoli on tukossa! onneksi oikea puoli näytti normaalilta.

ihan hyvä kyllä etten tiennyt etukäteen tuosta aukiolotutkimuksesta. olisin jännittänyt aivan valtavasti! nyt en tiennyt mitä odottaa.

tämä kierto meni siis "hukkaan". aloitan terolutin 18. päivä ja sitten kun kuukautiset alkavat niin kiertopäivä 4 alkaa pistelyt, 25 yks. päivässä. enkä tiedä miten pitkään pistelyt jatkuvat, sen näkee sitten ultrassa. lääkäri kyllä antoi ohjeeksi nyt ensin odotella jonkin aikaa josko menkat alkaisivat itsestään. mutta sitten hoito siirtyisi vaikka kuinka pitkälle, jos eivät alakkaan! viikko pitäisi ensin odotella, sitten syödä 10 päivää teroja ja vielä odottaa 3 päivää että menkat alkaa. ja sitten kierto menisi niin että ultrapäivä osuisi juuri ulkomaan matkamme aikaan! enkä tosiaan luota yhtään siihen että menkat alkaisivat itsestään. mietin nyt vielä aloitanko nuo terot kp 18 vai en..

olimme varautuneet jo että lääkkeisiin menee hirmuinen summa. tuo kuukauden puregon ei tullut maksamaan kuin n.102 euroa kelakorvauksen jälkeen. ei mielestäni lainkaan paha vielä.

lääkäri muuten sanoi, että kyllä varmaan ovulaatio on tapahtunut, eihän muuten mulle tulisi menkkoja (kun ei omaa kiertoa siis lainkaan). ei ovulaatio testeihin kuulemma tule kaikille kahta yhtä tumaa viivaa, kaikilla kun sitä hormoonia erittyy eri määrä. lääkäri sanoi myöskin, että tärppääminen on varmaan sen vuoksi vaikeutunut kun vain toinen munanjohdin käytössä.

toivottavasti nyt tärppäisi!!!